Luukku XV: Pokémon XY-anime jakso 9

Heti kättelyssä yksi juttu: ehkä paras Pokémon-jakso jonka olen pitkään aikaan nähnyt. Arvosana on ihan ehdoton 5/5.


Ash, Serena, Citron ja Eureka ovat palanneet Lumiose Cityyn. Citron ja Eureka olisivat halukkaita lähtemään jo seuraavaan paikkaan, kun taas Ash ja Serena ovat enemmän kiinnostuneita tästä suurkaupungista. Juuri parahiksi paikalle pamahtaa Citronin ja Eurekan isä. Tää kohta on jotenkin niin symppis, kun Citron ja Eureka koettavat pitää Ashilta ja Serenalta salassa Citronin henkilöllisyyttä, kun isäpappa menee kumminkin lopuksi möläyttämään, että Citron on Lumiose Cityn salijohtaja. Toi isä oli jotenkin mahtavan random, kerrankin mua ei jotenkin häirinnyt se, että 10-vuotiaat lapset (ja Eureka vielä nuorempana) ovat vaan kadonneet ja isä ei ole tyyliin lainkaan huolissaan, tällä isukilla oli jotenkin hyvä meininki koko ajan päällä. Lisäksi toi kohta, jossa isukki kehuu Citronia "hyvästä valinnasta", kun hän näkee millaisessa hehkeässä tyttöseurassa Citron matkusta :-DD. Ihan paras, tuo isän ilme! Citron ja Eureka ♥.


Nyt kun Citronin ja Eurekan salaisuus on paljastunut, alkaakin selittelyt. Wohoooo, siis aaa, tykkään tästä ihan pirusti! Citron kertoo, miten päätti rakentaa itselleen salille apulaisrobotin Citroidin, jotta Citron itse voisi keskittyä enemmän kaikkien kojeiden keksimiseen ja rakentamiseen. Idea näyttää toimivan hyvin, kunnes Citron tajuaa, että Citroid on ohjeilmoitu aivan liian voimakkaaksi ja ehdottomaksi vastukseksi. Lisäksi Citronin hätäkoodi, jolla robotin pitäisi tunnistaa rakentajansa henkilöllisyys, ei enää toiminut. Käy niin, että Citroid häätää Citronin ja Eurekan salilta, eikä suostu kohtaamaan Citronia ottelussa koska tällä ei ole neljää salimerkkiä. Ja tässä sitä ollaan: salijohtaja häädetty salilta ja salijohtajana liian voimakas ja jopa julma robotti. Tää "taustatarina" on musta ihan pirun toimiva!!! Aaaw, just paras idea. Jotenkin musta myös sopii Citronin ja Eurekan hahmoihin, että he ovat ikään kuin lakaisseet tällaisen ongelman vaan maton alle ja lähteneet seikkailemaan Ashin kanssa. Nuo kumpikin ovat olleet sellaisia suhteellisen passiivisia hahmoja, joihin seikkailu Ashin kanssa on iskenyt enemmän aktiivisuutta tai jotain sellaista.

Nytkin Ash kehoittaa, että kaverukset lähtevät pysäyttämään Citroidin yhdessä.


Tunkeutuminen salille alkaa. Citron on antanut osan pokémoneistaan Citroidin käyttöön ja ne yrittävät häätää tunkeutujia ulos. Nyt on taas pakko ilakoida XY-animen grafiikasta, aaah, en muista missä olisi animessa viimeksi näkynyt tuo Magnetonin "jakautuminen" kolmeen osaan, mutta joka kerta kun sellaisen näkee niin silmähän tossa lepää. Tuossa Magneton väistää hajoamalla kolmeksi Serenan Fennekinin Emberin. Toi Magneton on muutenkin hienosti piirretty. Porukan onnistuu tunkeutumaan saliareenalle haastamaan Citroid. Tykkään siitä, että rakennusvaiheessa tuo Citroid kaatui ja kolautti päänsä, josta syystä tuo Citronin suunnittelema alkuperäinen "hätä-salasana" ei toiminut. Pokémonille olisi ollut tosi tyypillistä, että tuo robotti olisi päänsä kolauttaessa vinksahtanut ja siksi niin "julma", mutta tällä kertaa niin ei ole, vaan Citron vaan ohjelmoi sen yksipuolisesti. Just mahtavaa.


Citron ottelee Bunnelbyllä omaa Citroidin käytössä olevaa Helioliskia vastaan. Tää ottelu on upea! Tosi paljon upeita kuvia, tää Bunnelbyn Double Team on vain yksi esimerkki siitä. Ja musta tässä oli plussaa se, että tää ottelun lopputulos on ehkä ihan hiukan arvoituksena. Olisihan voinut olla, että Citroid paljastuu aivan ylivoimaiseksi ja Citron kavereineen joutuu taipumaan sen voimalle ja palaamaan vasta myöhemmin takaisin.


Citronin onnistuu kumminkin päihittää Citroidin tekoäly. Jaksossa on ihan älytön määrä tollasia kivoja pieniä yksityiskohtia, jotka tekee tästä jaksosta tosi eläväisen, niinku noi ???-silmät.


Arvatkaa kuka haluaisi kouluttaa Helioliskia? Aivan mahtavan oloinen pokémon ja Helioptilekin on söötti. Pakko hankkia tämä jossain kohtia omaan peliin! Päihitetty robotti tunnistaa Citronin rakentajakseen ja mestariksen, ja nyt Citron voi tehdä sen luonteeseen korjaukset.


Tää kohta on mun mielestä yksi Pokémon-animehistorian hienoimpia ja sympaattisimpia kohtauksia. Jos nyt unohdetaan se fakta, että rakastan kaikkia androidi-juttuja jo itsessään, niin tässä kohtauksessa Citron on niin älyttömän herttainen että huh huh. Se lisää Citroidiin uusia ominaisuuksia: vaatimattomuutta, salimerkkien määrä ei ole tärkeää, kiltteyttä ja halua antaa neuvoja haastajille ja myötätuntoa toivoen, että jokainen haastaja kasvaa kouluttajina. Ja sitten kun Citron vielä sanoo lopuksi näin Ashille, Serenalle, Eurekalle ja pokémoneille: "Nämä piirteet salijohtajalla pitää olla. Ja näitä piirteitä olen oppinut teiltä". U-p-e-a-a.

Nyt kun Citroid on päivitetty, Citron ja Eureka kertovat isälleen kaiken ja pyytävät lupaa matkustaa Ashin ja Serenan kanssa samalla, kun Citroid pitää huolta salista. Tääkin kohtaus oli niin älyttömän symppis, etenkin kun Serena koettaa vedota isukkiin pitävänsä huolta kyllä Eurekasta ja samalla Citroid lupaa auttaa kotitöissä ;__;. Oikeasti aaahahahgsuoigusgj tää nelikko on mun lemppari ikinä! Tietysti he myös saavat luvan lähteä.


Ja ihan kuin jakossa ei olisi koko ajan ollut pelkkää mahtavuutta, niin tässä lopussa näkyy vielä Eurekan huone. Tuolla kulmassa on tuollainen iso Swinub-pehmotyynyhomma ♥. Ja MÄ HALUAN TUOLLAISEN YÖPUVUN MITÄ EUREKALLA ON. En kestä! Miksi tää on niin loistava jakso? Mahtava jakso ja kappas, Rakettiryhmää ei ole näkynyt missään välissä... krhmm, nää jaksot toimii mun mielestä niin paljon paremmin ilman sitä ryhmää, valitettavasti. Lopussa Ash vannoo haastavansa Citronin saliotteluun neljän merkin jälkeen.


Living in the Moving Forestin 23-vuotias ylläpitäjä, jolla on aina liikaa hommaa ja liian vähän kahvia.

Next PostUudempi teksti Previous PostVanhempi viesti Etusivu

8 kommenttia:

  1. Neljän ekan jakson jälkeen en ole uutta animea katsonut koska olin niin pettynyt ja tympäätynyt kaikkiin hahmoihin, mutta ehkä näitä voisi jossai välissä vähän katsella.
    Ainakin tämän jakson. Tuntuu oudolta että Citronin omat pokemonit tottelevat ennemmin jotain pelti-Heikkia kuin niiden ihmiskouluttajaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä jakso kyllä kannattaa! Mä oon taas tosi mielissäni kaikista hahmoista, kaikki jaksot taas eivät ole olleet niin mieleeni. Etenkin ne kaksi ekaa jaksoa oli vähän laimeita, mutta muuten musta XY-kausi on ollut vallan mainio.
      Tohon Magnemiten ja Magnetonin tottelemattomuuteen oli joku syy (tyyliin Citron oli pyydystänyt ne Citroidille, eivätkä ne olleet ikinä oikeastaan olleet kuin Citroidin käytössä) ja Helioliskiä Citron kehoitti itse ottelemaan häntä vastaan :)

      Poista
    2. Ahaa, no sittenhän siinä on jotain järkeä :)

      Poista
    3. Multakin toi meni vähän ohi, mutta jotain tollasta se oli :-D.

      Poista
  2. Aaaahhaha, ootin koko ajan, et teet tästä jaksosta postauksen :-D Mäkin oikeasti RAKASTIN tätä jaksoa, tää oli ihan hemmetin upea! Ja varsinkin tuo Citronin ottelu Citroidia vastaan, sain kylmiä väreitä heti siitä, kun se ottelumusa alko ;_;
    Ja oikeest ynhhh, tää porukka vaa toimii iha sika hyvin keskenään! Tai ku musta esimerkiks on kiva, et kukaa näist ei kiukuttele keskenään, tai eivät ole ainakaan vielä. Niin kuin esimerkiks Misty inisi koko ajan ja sit Brockia varmaa joka kaudes hakattiin, ku se iski naikkosii nii täs ei oo vielä ollu oikein mitää sellast . u .
    Nää jaksot on kans olleet vain kaunista katsottavaa. Ootan vaan innolla aina otteluita, kun näissä jaksoissa ne on olleet jotenkin erityisen hienoja. Ää, en vaan osaa kunnolla kuvata sitä, kuinka paljon tästä kaudesta tykkään ja Citron + Eureka on ihan mahtavat sisarukset! Sekin on söpöä, kuinka Citron huolehtii Eurekan perään, niin kuin isoveljen kuuluukin, aaaah ´-` Hirvee ylistyspuhe tämä kyl, mut jep. Tää jakso oli vain hemmetin hyvä :I

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä yksi parhaista jaksoista pitkään aikaan, tykkäsin ihan sairaasti. Toi ottelu oli tosi hyvä ja Citron hahmona oli ihan paras.
      Oon kyllä ihan samaa mieltä, että loistava porukka! Saa nähdä päihittääkö nää jonain päivänä pitkän suosikkijoukkoni Ashin, Mayn, Maxin ja Brockin, ainakin tällä hetkellä vaikuttaa hyvältä. Citron ja Eureka on ihan parhaita yhdessä!

      Poista
  3. Kuulenko oikeasti kehuja anime-jaksosta? Ehkäpä XY-kausi saa sittenkin animen oikeille raiteille! Mulla on jäänyt XY-animen katsominen ihan nollille, koska BW:n aikaa tympäännyin animeen niin että edes uusi kokoonpano ja uudet kujeet eivät minua jaksaneet innostaa... tietysti pysyttelen muuten ajan hermolla niin, että pääpiirteittäin tiedän mitä milloinkin tapahtuu. En tiedä johtuuko se (jälleen) kirjoitustavastasi vai siitä, että olen oikeastikin kuullut paljon positiivista XY-kaudesta, mutta innostuttaa alkaa seuraamaan! Tai ainakin katsoa tämä jakso:D Tosi sympaattista kyllä tuo Citroid-robo, mietinkin, että miten handlaavat sen, että Ash ottelee Clemontia vastaan myöhemmin mutta tämä on parempaa kuin mitä olisin voinut koskaan ajatella haha! Sopii hyvin hahmoon ja kaikkea!

    Elikkäs Destiny Deoxys ja tämä jakso täytyy vielä lisätä "to do"-listalle, ehkä sitten joululomalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulet tosiaan! No ei nyt ehkä kannata mitään päätä huimaavaa eroa entiseen odottaa, mutta ainakin tämä jakso kuuluu mun kirjoissa selkeästi niihin parhaisiin Pokémon-jaksoihin. BW-kausilta ottelut ovat parantaneet ihan huikeasti, kun silloin ne ovat sellaista vauhtitaustaroskaa, niin tässä ottelut tuntuvat tosi hienoilta ja niitä rumia värikkäitä vauhtitaustoja ei ole lainkaan.
      Mäkin mietin että miten tuo Citron-juttu oikein handlataan, kuten myös se ettei Citronilla ole mukana Helioliskin tapaista vahvaa pokémonia heti alusta, ja tää on oikeesti ehkä sympaattisin ja kiehtovin idea aikoihin. Suosittelen tätä jaksoa ihan täysillä!!

      Hohoo, siinä onkin aika tuollainen scifi-kokonaisuus, Destiny Deoxys ja tämä jakso :-D.

      Poista

Hei taskuhirviö! Jätä kommentti, kiitos!