Vieraileva kynä: Pokémon Mystery Dungeon: Gates to Infinity


Pokémon

Aikaisempien Pokémon Mystery Dungeon -pelien ystävänä innostuin valtavasti kuullessani tästä uusimmasta spin-off -sarjan pelistä. Suurin syy tähän oli tietysti päivittyneet grafiikat. Miten jotain näin söpöä voisi kukaan vastustaa? Mainittakoon vielä, että tykkäsin kovasti myös Wiin Poképarkeista, joita tämä uusin PMD muistuttaa kovasti grafiikoiltaan. Tuntuu, kuin kaksi suosikki spin-off -sarjaani olisi juuri yhdistetty!

Peli siis alkaa siitä, kun päähenkilö (eli pelaaja) havahtuu unenomaisesta tilasta ja kuulee äänen, joka sanoo Pokémonmaailman tarvitsevan hänen apuaan. Ruudulle lävähtää näky Hydreigonia karkuun juoksevasta Munnasta. Alkuasetelma on siis lähes identtinen edellisten pelien kanssa, mutta niinhän se on lähes aina pelisarjoissa. Seuraavaksi pelaaja pääsee valitsemaan, mikä pokémon viidestä vaihtoehdoista haluaisi olla: Pikachu, Snivy, Tepig, Oshawott vai Axew. Persoonallisuustestit on siis päätetty heittää nurkkaan, mikä on ainakin omasta mielestäni hyvä, sillä edellisten pelien kanssa sitä testiä tuli toistettua vaikka kuinka monesti, että sai mieluisan pokén. Harmillista tosin, kun hahmokaarti pieneni samalla näin olemattomaksi...

Pokémon Mystery Dungeon: Gates to Infinity

Pääpoke joutuu mystisen portaalin nielaisemaksi ja putoaa taivaalta (ihmettelen suuresti, miten moisessa ei mennyt henki :D). Päätään valitellessaan pääpokemon kuulee jälleen äänen, joka tietysti kuuluu tulevalle partnerille. Jäljellä olevista neljästä pokémonista saa taas valita mieluisensa, ja näin tiimi on muodostettu. Seikkailu alkaa tästä, sillä kaveriksi valitsemasi pokémon kertoo haluavansa seikkailijaksi ja pyytääkin sinua mukaansa.

Peli on kokenut monia uudistuksia, joista ensimmäiset tulevat esille tässä kohtaa. Jotkin luolastot nimittäin koostuvat edellisistä peleistä tutuista luolista, joissa liikkuminen ei ole muuttunut yhtään (jos ei lasketa mukaan viistoon liikkumisen mahdollisuutta ja samalla toki iskujen tekemistä näin), sekä avarista tasoista, joissa voi liikkua vapaasti ympäriinsä. Usein näissä luolaston osissa on tarkoitus esimerkiksi muodostaa portaat hyppäämällä kimaltelevien kantojen päälle tai puskea puita kumoon sillaksi. Näin päästään etenemään seuraavaan luolaan.

Peliin on yritetty myös ujuttaa strategiointia vaativia elementtejä V-waveksi kutsutun mekanismin muodossa, joka vahvistaa joka päivä eri tyyppiä. Jos V-wave on esimerkiksi vesityyppinen, vesihyökkäykset ovat vahvempia, eikä niiden käytöstä aina menetä PP:tä. Tällöin vedelle heikot pokémonit ovat pulassa. Pelistä löytyy on kuitenkin kauppa, josta V-waven voi muuttaa toiseksi kerran päivässä, mutta tämä hoidetaan arpomalla.

Pokémon Mystery Dungeon: Gates to Infinity

Myös taistelumekanismi on muuttunut hieman, sillä pokémonin kaikki neljä iskua saadaan näkyviin R-näppäimellä, ja jokaisella liikkeellä on oma näppäin: A, B, X tai Y. Näin iskujen käyttö on helpompaa, joskin edellisistä peleistä tutut iskujen linkitykset joutuu unohtamaan. Myöhemmin pelissä iskutkin kehittyvät niitä käyttäessä, jolloin niistä tulee vahvempia ja niiden PP määrä lisääntyy. Lisäksi tiimisi voi tehdä yhteishyökkäyksen koluttuaan luolastoja tarpeeksi kauan yhdessä. Tämä isku on hyvin vahva, joten sen latautumisessa kestää.

Pokémon Mystery Dungeon: Gates to InfinityPartnerisi ostaa pelin alussa ison maa-alueen, josta kertoo tekevänsä vielä joskus paratiisin. Aluksi alue on vain karua erämaata, mutta pelin edetessä saadaan rakennettua mökki ja pokémonien pitämiä monenlaisia puljuja, kuten marjaviljelmiä, tyyppikohtaisia dojoja ja erilaisia minipelejä, joista voi voittaa tavaroita (Sunken Treasure kunniaan! <3). Myös tiimiisi liittyneet pokémonit vaeltelevat pitkin paratiisia, ja tehtäviä sisältävät ilmoitustaulut löytyvät sen edustalta. Miinuksena on tosin mainittava, että tehtävät tulee tehdä yksi kerrallaan, kun taas edellisissä oli mahdollista ottaa useampia tehtäviä samaan luolastoon ja tehdä kaikki yhdellä kertaa.

Tavarat ovat pysyneet aikalailla samoina kuin edellisissä peleissä, mutta toki uusiakin tavaroita on liittynyt joukkoon. Ehkä merkittävin näistä on kultaharkot, joilla voi Cofagriguksen pitämässä kaupassa ostaa vaikka mitä harvinaisempaa tavaraa, tai vaihtaa niitä rahaksi. Myös luolastoista löytyvät arkut, jotka voi viedä kaupungissa asustavalle Rampardosille aukaistaviksi, ovat hauska lisä. Lisäksi tiimiläisten hankkiminen on helpompaa, kun Cinccinon kaupasta voi ostaa lahjapaketteja, joilla lahjoa luolastoista löytyviä pokémoneja liittymään tiimiin (toimiikohan tämä oikeassa elämässä? :D). Itse pokémonien kirjo keskittyy viidenteen sukupolveen, mutta aina välillä vastaan tulee vanhempiakin tuttuja, kuten tarinan kannalta varsin tärkeä Dunsparce.

Pokemon Mystery Dungeon: Gates to Infinity

Tarina jatkaa edellisten pelien synkkää linjaa. Pokémonien maailma on niin sanotusti kriisitilassa, sillä monikaan ei enää usko ystävyyteen (GASP!), eivätkä Toivon Sateenkaaret ole näkyneet aikoihin. Pokét huijaavat ja käyttävät toisiaan surematta hyödykseen, eivätkä sinisilmäiset yksilöt pärjää kyseisessä maailmassa. Näin ollen pokémonit eivät luota toisiinsa, eivätkä halua ystävystyä, sillä kaikkia ympärillä olevia epäillään selkäänpuukottajiksi. (Niin mihin se söpöys jäi?)

Kaiken kaikkiaan peli on nautinnollinen, kunhan sitä ei ota turhan tosissaan. Itseääntoistavuudesta ei ole edelleenkään päästy täysin eroon, mutta onneksi edellisen pelin virheistä on opittu, eivätkä aamu- ja iltarutiinit ole enää yhtä pitkiä ja puuduttavia. Juoni osaa olla koukuttava, joskin myös aika arvattava ja edellisten mallia tunnollisesti seuraava. Mahtavat grafiikat antavat kuitenkin aika paljon anteeksi. Omasta mielestäni tämä on ehdottomasti paras PMD-peli ei pelkästään grafiikoiden, vaan myös monipuolisuutensa ansiosta (verrattuna tietysti edellisiin, ei tämä muuten niin hirveän monipuolinen ole).

Kaikki pienet uudistukset tekevät pelistä tuoreen tuntuisen, joskaan mitään maailmankirjoja mullistavaa ei ainakaan omasta mielestäni saatu (minipelit ovat aika lähellä, ne ovat oikeasti tosi hauskoja!). Pokémon Mystery Dungeon: Gates to Infinity on siis synkkä tarina söpöön käärepaperiin kiedottuna. Jos kaipaat jotain tämän tapaista pelilistallesi, eikä itseääntoistava luolastojen koluaminen aiheuta nenän nyrpistelyjä, kannattaa kyllä tarttua tähän peliin. Suosittelen lämmöllä. <3

(Teksti on kirjoitettu noin pelin puolivälin vaiheilla.)


- Kirjoittajana Reni - https://twitter.com/Reni_Chan6  

-----------------------------------------------

Blogiin kirjoittelee aina silloin tällöin "Vieraileva kynä", joka nimensä mukaisesti on joku muu kuin blogin pitäjä Avri. Vierailevan kynän henkilöllisyys ja aiheet vaihtelevat kerrasta toiseen, mutta aina höpötetään Pokémon-teemalla - pitkästi tai lyhyemminkin. Jos sinä tahdot päästä kirjoittamaan blogiin, niin ota reippaasti yhteyttä sähköpostilla osoitteeseen themovingforest@gmail.com tai jollain muulla konstein Avriin! Ei haittaa, vaikka sinulla ei olisi vielä aihetta, josta kirjoittaa: keksimme varmasti yhdessä jonkun hyvän!


Living in the Moving Forest-blogin vierailevien kirjoittajien kirjoitukset lähtevät tältä tililtä. Tervetuloa lukemaan :-)!

Next PostUudempi teksti Previous PostVanhempi viesti Etusivu

14 kommenttia:

  1. Hehee, kommentoidaanpas tätä nyt itsekin vähän tarkemmin!!

    Muakin tosiaan kiehtoo tää peli, juuri noiden super kivan näköisten grafiikoiden takia. Lisäksi Mystery Dungeoneita en ole pelannut niin kamalasti, ainoastaan sitä ihan ensimmäistä ja sitten ihan vähän jotain uudempaa. Joten sikäli mitään kyllästymistäkään ei pelisarjaan ole. Noi grafiikat näyttää näidenkin kuvien perusteella NIIN houkuttelevilta... äääh koskakohan raaskisin käyttää rahaa tähän?

    Mä varmasti valitsisin myös Oshawottin seikkailijaksi. Se on niin hieno!! Aah! Partneriksi voisi sitten lähteä ehkä myös Pikachu... tai Axew! Persoonallisuustestin pois jättäminen on kanssa ehkä musta ihan hyvä, vaikka tykkäsin kyllä niistä testeistä... mutta sen "oikean" pokémonin saaminen oli välillä tosi tuskaisaa!

    Tuo pelin tarina kyllä kuulostaa kiinnostavalta! Se on hienoa, miten näissä Mystery Dungeoneissa on vähän tuollaisia ns. synkempiäkin juttuja tai ainakaan kaikki ei ole niiiiin aurinkoista ja hilpeää, mitä pelin ulkonäkö antaa aina ymmärtää.

    Nukkuvatko pokémonit muuten taas aina joka tehtävän jälkeen? D: D: Se on ehkä ärsyttävin ominaisuus... tietty se jos mikä on säilynyt...

    Anyway, kiiiitos Reni ♥.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi grafiikat on oikeasti aivan uskomattomat! Välillä pitää ihan pysähtyä katselemaan ympärilleen, kun kaikki on niin nättiä~ Innostuin ihan hirveästi myös oivalluksesta, että tältähän noi pääsarjan pelitkin tulee suunnilleen näyttämään! Rakastan 3DS:ää. <3

      Itekin kyl tykkäsin niistä testeistä, mut sit kun niitä oli vetäny jotain 20 kertaa, ei ne sit enää niin kivoja olleetkaan... :D Näin pääsee nopeammin pelaamaan~
      Oon kyl tykänny kovasti tosta mun tiimin kokoonpanosta. Pikachu sopii hyvin ton partnerin rooliin, kun se on kirjoitettu niin positiiviseksi ja pirteäksi. Tuntuu, et Oshawott&Pikachu on se oletustiimi, kun tän pelin mainosanimaatioissakin oli just nää kaks. Nää onkin ne söpöimmät~

      Ite oon tosiaan koukussa näiden pelien juoneen. Välillä pitää miettiä, et miten tällaisia juttuja voi olla lasten peleissä, kun itekin vuodattelen näille kyyneliä, vaikken mikään ihan herkin tapaus olekaan. :D Mut eihän lapset tajua kaikkea...

      Jep, kyllä ne nukkuu. Mutta onneksi se ei oo kovinkaan häiritsevää, kun tehtävän jälkeen tulee vaan se "seuraavana aamuna..." -teksti ja sit partneri toivottaa hyvää huomenta ja tsemppaa teitä tekemään parhaanne. Ei muuta, onneksi. :3

      Eipä kestä! Oli ilo päästä vierailemaan. <3

      Poista
  2. Hankin varmaan itse tämän pelin tällä viikolla koulun lopun kunniaksi XD. Olen pelannut kaikkia vanhoja Mystery Dungeoneita, joten tämä on ehdottomasti ostoslistalla! Tämä kirjoitus kyllä pisti kädet ihan syhyämään, tahtoo tämän nyt heti! Tuo Sunken Treasure näyttää tosi kivalta ^^.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että onnistuin innostamaan ihmisiä! Tää on kiva peli, kannattaa ehdottomasti hankkia, jos on edellisistä tykännyt. :3 Minipelit on tosi hauskoja, iteltäni niitä löytyy nyt kaks, mut se toinen on maksullinen, eikä siitä voita yhtä paljon tavaraa. :<

      Poista
  3. Mää en ole pelannut yhtäkään Mystery Dungeonia koska ajatus pelistä joka keskittyy luolastoihin on tuntunut luotaantyöntävältä ^^' Latasin demon kuitenkin ja kaunishan se on ja ihan mukava, mutta pelkään etten tuntisi sillä olevan paljoa uudelleenpeluuarvoa etenkin kun pelattavan Pokemonin saa itse valita. Jotkut tekee tosi kivoja tarinoita omista MD-seikkailuistaan, niin se että pää-Pokemoneja on valittavana noin onneton määrä varmaan syö intoa kun monella muulla on samanlainen combo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näil kyl ole uudelleenpeluuarvoa, ellei sit oota montaa vuotta, et onnistuu unohtamaan suurimman osan juonesta... :D Täs pelis on myös se ikävä juttu, ettei läpäisyn jälkeen oo käsittääkseni mitään kummempaa tekemistä. Ymmärrän hyvin, ettei monet koe järkeväksi ostaa PMD-pelejä, kun nää on tarkoitettu pelattavaks sen yhden kerran. Ite oon kuitenkin tykänny. ^^

      Poista
  4. Ää, en ole vieläkään hommannut tätä ja luettuani tämän tekstin olen entistä varmempi siitä, että sen haluan hommata. Ehkä pitäisi viimein laittaa tilaus menemään ensi viikolla jostain verkkokaupasta, pelikauppoja kun täällä korvessa missä asun on vähemmän kuin nolla. D|

    Ainut mikä ehkä vähän harmittaa on tosiaan tuo rajoitettu määrä mistä valita omalle pokemonille ja partnerille, varmaan itse tulen valitsemaan Snivyn ja Axewin/Pikachun. Jotain pelivideoita olen tästä nähnyt jo silloin kun julkaistiin alunperin, ja grafiikat kyllä vaikuttavat lupaavilta. Tulipas jotenkin harvinaisen mitäänsanomaton kommentti, köh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tilata! Tästä saa kivaa pelattavaa näin kesän alun kunniaksi. ^^ Ja voin sanoa, ettei tuo pokéjen vähyys loppujen lopuksi niin paha juttu ole, kun aika alussa saadaan varsin mukavia jäseniä tiimiin. ;3 Onhan se toki eri asia, mutta paikkaa vähän tuota alun pettymystä.

      Poista
  5. Hieno teksti! Peli vaikuttaa tosi kivalta ja mielenkiintoiselta! Pitää ihan tosissani alkaa harkita tämän hankkimista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oma mielipiteeni on varmasti tullut esille, mutta en vain voi olla hehkuttamatta tätä liikaa! Hanki siis ihmeessä, jos vähänkin siltä tuntuu. ^^

      Poista
  6. Oli kyllä oikein hyvä vieraileva tähti tällä kertaa kirjoittamassa :). Toivottavasti näitä vierailijoita tulisi lisää...

    VastaaPoista
  7. Ooh, kiva teksti, hyvä Reni:) Saitpas minutkin nyt liittymään siihen joukkoon, joka kaipaisi peliä pelikokoelmaansa... kuulostaa nimittäin varsin muikealta! Sen ilmaisen demon pelattuani tulikin vähän sellainen fiilis, että "eeei, haluan jatkaa vielä!", joten kaipa se koko versio täytyy sitten hankkia kunhan jostain repäisen ylimääräistä rahaa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En uskonut tekstini saavan ihan näin innokasta vastaanottoa, mutta parempi vain. PMD kaipaa lisärakkautta. <3
      Se demo on kyllä viekkaasti toteutettu! Itsekin petyin sen loppuessa, mutta onneksi Magnagateja pääsee vielä pelaamaan. ;3 On muuten tosi kiva, kun demon tallennuksen saa siirrettyä suoraan pelikortille! Tavarat ja rahat säilyvät~

      Poista

Hei taskuhirviö! Jätä kommentti, kiitos!