Best Wishes

Ajattelin, että tässä kesällä minulla voisi olla hyvää aikaa ihan oikeasti katsoa Best Wishes-kausi läpi. Myönnän, että olen nähnyt sitä vain vajaa 10 jakson verran, mikä on aika harmi, koska olen katsonut muuten kaikki edelliset kaudet lähes joka jaksoa myöten... Ainoastaan Johto-kaudelta on kourallinen ja DP-kaudelta muutamia jaksoja näkemättä.

Mutta minulla on ihan alusta asti ollut Best Wishesissä yksi ihan helkkarinmoinen ongelma, nimittäin nämä kaksi.


En vaan voi sietää yhtä niin Irisia kuin Cilaniakaan. Iris nyt käy erityisesti hermooni, mutta Cilan on niin pirun tylsä ja ne sen ihme maku-kommentit on vaan tosi out of no where ja inhoan niitä. Miksei Ash voisi matkustaa yksin! Olisi muuten ainakin hetkeksi vähän vaihtelua, jos Ash kulkisi yksin ja tapaisi vähän jännittävämpiä ja syvällisempiä hahmoja jaksojen aikana. Paremmille yhden jakson hahmoille olisi aikaa, jos noita companioneita ei olisi mukana soheltamassa...

Mutta ajattelin, että kunhan mun kesä lähestyy, niin teen blogiin ihan todellisen BW-maratonin! Ihan toisenlaista kuin nuo Indigo Leaguesta tekemäni etanavauhtia valmistuvat kirjoitukset ja ensimmäisen BW-jakson raportti. Ajattelin sellaista, että ehkä maksimissaan parin lauseen kommentti ja seuraavaan jaksoon, oikeasti sellainen putki! Jossain twitterissä ja tumblrissa tällainen speedwatch-kommentointi tietty toimii paremmin, mutta miksei täälläkin! Mitä mieltä olette tällaisesta? Voisitte sitten katsoa mun kanssa noita yhdessä, kunhan tiedän koska voin aloittaa!


Living in the Moving Forestin 23-vuotias ylläpitäjä, jolla on aina liikaa hommaa ja liian vähän kahvia.

Next PostUudempi teksti Previous PostVanhempi viesti Etusivu

22 kommenttia:

  1. Jos minulta kysytään niin suosittelen hyppäämään suoraan Pokémon Best Wishes 2:N kauteen. (joka itse asiassa loppu viime kuussa)Jos haluat kaikki ashin sali ottelut ja Unova liigan ottelut katsoa ne löytyvät youtubesta kätevästi yhtenä tai parina videona. Itse tein niin, säästyy aikaa ja hermoja. Koska ihan oikeasti ne välijaksot ovat aika ärsyttäviä loppu peleissä. (toki hyviäkin jaksoja löytyy, kuten se raketti ryhmän suuri juna ryöstö)Ja lopuksi olen samaa mieltä siitä että Iris ja varsinkin Cilan on jotain niin ärsyttävää. Tulispa misty ja Brock takasin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, ei kai BW ole niin tylsää katseltavaa... Taidan kumminkin ainakin yrittää katsoa nuo BW-jaksot, saa sitten nähdä, kuinka jänniä ovat. Joku sellainen tehomaratoni. Jos tulisi kipeäksi, niin silloin niitä etenkin olisi hauska katsella ajankuluksi :3.

      Minä haluaisin taas Mayn, Maxin ja Brockin takaisin! Tykkään nykyään Advanced Generationista niin hulluna! :D

      Poista
  2. Silloin aikanaan ku Japanis alko noi BW nii oottelin iha innolla ja katoin johonki 20 jaksoon asti. Sain alusta hyvän vaikutelman ja odottelin sitä epic Team Rocket vs Team Plasma jaksoa, mutta johtuen Japanin tsunaamitapahtumasta niitä ei koskaa tullu :(
    Sitte en enää seurannu, vaan luin päätapahtumat Sereebistä/Bulpapediasta. Silloin ajattelin et ainaki BW:ssä on vain uuet Poket, kunnes...
    B2W2 tulon myöt tuli jaksoihi Kanto-,Johto-,Hoenn- ja Sinnoh-Pokeja...
    Oisivat pysyneet siin vain Unova, ku alus sanottiin ettei muita alueiden Pokeja oo Unovassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan älytöntä, ettei tuota jaksoa ole vieläkään tullut! Muistan kun kaikki odottivat sitä niin innolla... Mahdetaankohan sitä enää ikinä näyttää?
      Mä en oo ees kauheesti seurannut mistään noista jaksoista. Olin ihan shokissa yhdessä vaiheessa, kun kuulin että koko Unova-liigakin on jo läpäisty :D.

      Poista
    2. Alku BW-jaksois viel Giovannin tavoite oli saada salaperäinen järjestö esiin.
      Miten edes joku Japanin tsunaami voi viedä ees jaksot pois? :O

      Poista
    3. Niinpä... :( Ihan älytöntä. Aluksi ajattelin, ettei niitä viitsitty näyttää siksi, koska ne olivat tärkeitä jaksoja ja niin monelta olisi jääneet ne näkemättä... Mutta kai siinä sitten oli jotain "järkyttävää" ettei muka voida näyttää. Huoh.

      Poista
  3. Best Wishes on ollut kyllä SUUUUURI pettymys, siis ehkäpä huonoin kausi koskaan (jopa Johton seikkailut mahtavat vetää pidemmän korren). Mielestäni hahmot ovat olleet ihan jees: Iris ja Cilan ovat ainakin erikoisia hahmoja, jos ei muuta. Henkilökemiat ja -tarinat sekä kyseisten hahmojen Pokémonien kehitys (!!) on ollut ala-arvoista. Iris, Cilan ja Ash eivät tunnu tosiystäviltä lainkaan. Iris on sentään saanut enemmän taustatarinaa Dragon Master-jutun takia, mutta Cilan on kyllä Brockin tavoin jäänyt taas tosi vähälle huomiolle. Ja Ashin Pokémon-joukko... huhhuh. Plussaa siitä, että yritettiin antaa hänen käytettäväkseen reilusti Pokémoneja, mutta miinusta varsinaisesta toteutuksesta. Tottahan toki startterit varastavat parrasvalon ja markkinointi lienee sen verran iso asia, etteivät uskalla niitä edes kehittää. Oshawott jos olisi jo Samurott tai Snivy edes Servine niin olisi edes vähän yritystä. Palpitoad on puolestaan ehkä hyljeksityin Pokémon 4evah. Ashin pärjääminen Unova-liigassa oli melkoista takapakkia DP-ajoilta, ja sai Ashin näyttämään kertakaikkiaan huonolta hahmolta.

    Hirmu valitus:D Liigan jälkeen toivon tuon N-kauden tuovan jotain uutta, mutta sekin oli tosi pliisu! N oli hahmona ihan kiva, mutta ne jaksot eivät olleet kummoisia - edes Reshiram-finaali ei tätä korjannut. Ja nyt, Dekorola Adventures -kausi, joka on silkkaa ajantäytettä XY-kautta varten. Mukaan tungetaan vanhoja Pokémonia uusien joukkoon (ihan kuin niitä ei olisi nähty jo tarpeeksi) ja ehkä yritetään houkutella lisää katsojia nostalgian avulla. Ei onnistu.

    Jotenkin on animen suhteen nyt tosi tyytymätön olo! En olisi uskonut, että näin sanon, mutta kunnon "rebootti" voisi tehdä ihan hyvää. Ja tällä tarkoitan siis jopa Ashin unohtamista ja uutta päähahmoa tilalle. Mutta näin tuskin käy. Parannusta toki toisi täysin uudenlainen kokoonpano: Iriksestä ja Cilanista eroon, ja hahmoja XY:stä messiin. Ja mieluiten mielenkiintoisia sellaisia. Ja jokaiselle kunnon tarinat ja kivat (kehittyvät!!) Pokémon-tiimit päälle. Ehkäpä sellainen Ruby/Sapphire-ajan neljän kopla voisi taas toimia?

    Ja Jessie ja James ja Meowth... En edes tiedä, mitä sanoa.

    Mutta sitten ihan aiheeseenkin liittyvää asiaa: ehdottomasti Best Wishes-maratonia kehiin!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eeeeeeeiiiiiiii! Nää kommentit kyllä latistaa aika tehokkaasti tätä mun intoa BW:n katselua kohtaan! :DD. No mutta, se vähä mitä olen nähny, ei ole kyllä kauheasti onnistunut vakuuttamaan, joten ehkä olette vaan oikeassa ja kaudet ovat vähän pettymyksiä... Mua ärsyttää, kun Cilan on niin Brockin kopio, mutta vaan huonosti toteutettuna. Taas joku mestarikokki ja sellainen ns. tylsä tausta-älykkö. Paitsi että tykkäsin Brockista tuhansia kertoja enemmän, Brock oli oikeasti hauska ja tuntui ihan tosiaan siltä järkevältä aikuiselta joukossa. Iris ja Cilan ovat kummatkin ihme nirppanokkia.
      Mä en tietenkään Oshawottin ystävänä toivoisi sen kehittymistä, mutta on ihan älytöntä ettei Pignite ole jo kehittynyt tai sitten Snivy :(.

      Mua taas N ei oikein kiinnosta........... vaikuttaa vähän sellaiselta fanityttö-kaudelta :P.

      Neljän koplaa paremmilla henkilökemioilla, kiitos. Advanced-kausi tuntuu olevan ainut näistä "uudemmista" kokoonpanoista, joissa kaikki olivat oikeasti ystäviä keskenään.

      Mut kyllä mä maratonin aloitan, vaikka ettet te kyllä mua oikeen rohkaise :D!

      Poista
  4. En yhtään pidä best wishes kaudesta. Siitä puuttuu kaikki huumori ja toiminta, mitä on ollut ekoilla kausilla. Cilan on aika tylsä juuri niiden maku kommentejen takia. Oon kattonut osan suomeksi ja siinä se kuulostaa erityisen jäiseltä. MISSÄ BROCK ON? Hän oli aina aika hauska. Iris on parempi tyyppi, vaikka sen hiukset ovat aika epätodellisen näköiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin on tullut vähän sellainen olo, että BW:n huumori on vähän jotenkin köykäisempää mitä aiemmin :(. Advanced-kausissa oli niin mahtavaa suomenkielellä leikkimistä, mutta jotenkin se tuntuu uupuvan näistä uudemmista kausista... Tosin ehkä oon väärässä, koska en ole kauheasti katsonut!!!

      Poista
  5. Itse seuraan BW-kautta samaa tahtia kun jaksoja ilmestyy englanniksi. Pakko myöntää että BW-kausi alkaa aika tylsästi, ja pysyy sellaisena pitkään. -.- Kuitenkin jossain vaiheessa jaksojen laatu alkaa parantua, ainakin minusta. Silloin esimerkiksi saadaan takaisin ihana pöljä Rakettiryhmä ja Meowth-kuumailmapallo! ;)

    Iris on totta vie hieman ärsyttävä välillä, mutta ei mulla varsinaisesti ole mitään sitä vastaan. Sen sijaan Cilanista minä pidän jostain syystä todella paljon, ja pidän siitä jopa enemmän kuin Brockista. *shock!* Kyllä, sanoin sen ääneen - Cilan on minusta kivempi kuin Brock. :D

    Olen suunnitellut itsekin tekeväni näistä BW-jaksoista eräänlaisen maratonin omaan blogiini, mutta en ole ainakaan vielä saanut sitä aikaiseksi. Tosi kiva jos sinäkin teet sellaisen Avri! :) Odotan kyllä innolla! Noita sun animemaratoni-kirjoituksia on tosi kiva lukea! x)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu, että tuo ns. vakava ja pahismainen Rakettiryhmä näytti paperilla paremmalta ajatukselta, mitä sitten oli ikinä sarjassa... Jotenkin kummaksuttaa, että ensin ne ovat iät ja ajat täydellisiä idiootteja, sitten kauheita pahiksia ja pahiksinakin aika epäonnistuvia :D.

      En käsitä, miten Cilanista tuntuu kumminkin aika monet pitävän (tunnen pari, joista Cilan on paras hahmo pokémonissa ikinä)... Mua häiritsee jo sen naama, silmät ja tukkakin jo ihan liikaa :D.

      Haa, joo! Näistä maratoneista tulee vähän erilaisia ja ajattelin nyt aloitella niitä tänään!

      Poista
  6. Ei BW-jaksoissa ollut musta mitään muuta vikaa, paitsi että koko ohjelman tärkein asia, pokemonottelut oltiin kyllä pilattu totaalisesti! Saliotteluissa ei ollut mitään jännää, ja koko Unova-liiga oli kamalaa kuraa.

    Katson näitä uusia jaksoja hymy huulilla, mutta aina kun tulee pokemonottelu, nousee kyllä itku kurkkuun. Verratkaa vaikka Ashin ottelua DP-kaudella Paulin kanssa, tähän uuteen kun hän ottelee Cameronia vastaan. Tämä uudempi ottelu oli ihan kamala, oikeasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aawwh, voi ei :(. DP:ssä ja Advancedissa oli niin loistavia pokémon-otteluita. Oon kyllä huomannut, että Best Wishesissä on yhä enemmän niitä "wallpaper"-tyylisiä taustoja, että kun pokémon hyökkää niin se tekee sen iskun jotain typerää ei mitään esittävää taustaa vasten. Tyyliin joku liekkikuvioinen tausta tai muu sellainen. Ennenkin niitä oli, mutta vähän vähemmin. Ottelut näyttäisivät miljoona kertaa paremmilta, jos taustoissa olisi vaan aina niitä otteluareena-taustoja...

      Poista
    2. Joo, justiinsa tota mä tarkotinkin! Aina kun pokemon iskee, niin se tausta on joka ikinen kerta se ihan sama. Muistan jo ulkoa, että kun Pikachu vetää Thunderboltin, niin tausta on sellanen sininen, ja kun vaikkapa Snivy tekee Vine Whipin, niin tausta on sellanen violetti, ja siinä zoomataan sen Snivyn silmään! Voi kauhea, nyt kun mietin tätä niin muistan oikeesti tyyliin noi kaikki iskutaustat ulkoa. Ne kun on vaan aina just ne samat! D:

      Poista
    3. Toi on kamalaa :( inhoan niitä efekti-taustoja... niitä oli ennen kyllä huomattavasti vähemmän. Näytti paremmalta, kun pokémonit tekee ehkä hiukan vaatimattomamman, mutta realistisemman näköiset hyökkäykset ottelutaustaa vasten.

      Poista
  7. Aloin BW-kautta seuraamaan vähän sen jälkeen kun ensimäinen jakso enkkusubeilla ilmestyi (japaniksi siis) ja siitä sitten seurasinkin sen kokonaan lävitse (kaikki 84+24 jaksoa, huhhahhei). Valitettavaa kyllä löytyy, kuten varsinkin liigaottelut lopussa olivat pienoinen pettymys. Jättivät jotenkin kuivan olon suuhun, ja lopullinen mielipiteeni olikin sitten "höh, tässäkö tämä oli". Tuota samaa voisi myös soveltaa joihinkin saliotteluihin (mielestäni saliottelut alkoivat mennä metsään joskus DP-kausien aikana muutenkin). Olen myös hyvin turhaantunut siihen, että pokemonit osaavat käsittääkseni jälleen enää vain neljä iskua, ja se oli suuri pettymys, että Pikachun Volt Tackle jäi kokonaan pois Electro Ballin tultua tilalle. Koko tuo sarjan resetointi oli muutenkin hieman... Epämääräisesti toteutettu. Kun alunperin tuntui, että kaikki vanha pois ja uutta tilalle/aloitetaan kokonaan uudelta pöydältä, mutta sitten myöhemmin tuleekin viittauksia vanhaan sarjaan yms. Mene ja tiedä.

    BW2-kausi on huomattavasti parempaa katsottavaa kokonaisuutena, ja varsinkin pienet koordinaattoriviittaukset/otteluntapaukset olivat loistavaa nähdä näissä BW:n animaatiotasolla. Oli myös oikein mukavaa, kun vanhoja hahmoja nähtiin, vaikka se oikeastaan jäikin Dawniin ja Cynthiaan. :> Dawnin Piplup ja Ashin Oshawott olivat todella suloisia yhdessä, ja harmitti suoraan, kun Dawn jäi heti BW2-kauden jälkeen pois. Lisää vanhoja hahmoja kaipaan. Brock takaisin! Ja Ashin vanhoja pokemoneja takaisin kanssa, hei. Pelkkä Charizard ei riitä.

    Mutta hei, suosittelen kyllä katsomaan tuon lävitse. Animaatio on hyvin kaunista, varsinkin otteluiden suhteen, ja musiikit ovat taattua korkealaatuisuutta. Iris ja Dent (/Cilan) eivät kyllä tosiaankaan ole lempikompanioita, mutta hyvinpä noita on jaksanut katsoa tuon yli sata jaksoa jo, vaikka nuo 'hieman' ärsyttäväksi välistä käyvätkin. N-kautta en ole vielä ehtinyt katsomaan, mutta tarkoitus olisi sekin katsoa lävitse tässä ihan lähiaikoina. Uusiksi varmaan en näitä jaksoja tule ihan heti katsomaan, kenties muutaman vuoden perästä.

    ...Ylipitkä kommentti moi. Maratonia odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HEI SINÄ!!!! Profiilissasi lukee, että tykkäät Doctor Whosta ♥ ♥ ♥ Uuuuuuuuu JEEEEE-eee-Ee-ee-e--e-eee!

      Oo, oletkin ollut ahkera, kun olet katsonut nuo kaikki. Munkin vähän piti, mutta jäi sitten siihen ensimmäiseen jaksoon. Mä kyllä tykkäsin aika paljon DP-kausien saliotteluista, contesteista en taas niinkään, ne alkoivat musta mennä vähän liioitelluiksi ja yliampuviksi, kun taas AG-kausilla oli niin kotikutoisia ja herttaisia contest-esityksiä.
      Mulla ei ole neljää hyökkäystä vastaan yhtään mitään, mutta oon kanssa vähän pahoillani, kun Volta Tackle lähti. Se oli niin nätin näköinen hyökkäys! JA oon samaa mieltä tosta resetoinnista! Se on tehty niin "vähän sinne päin" ja tosi epäonnistuneen oloisesti... Tuskin mitään suurpiirteistä resetointia edes pystyy tekemään, vaan oikeasti jos haluaisi aloittaa niin sanotusti puhtaalta pöydältä, pitäisi ehkä viskata se Ashkin mäkeen... Tosin niin tuskin tapahtuu.

      Brockin minäkin haluan... eikä Charizard riitä mihinkään. Missä ovat Squirtle ja Tauros ja muut kivat!

      Mutta jeeeeeeeee, kyllä, koetan ehkä tänään aloittaa maratonin! Ainakin parin jakson osalta!!

      Kiitos kommentista! <3

      Poista
  8. Mää oon tykännyt BW:stä tosi paljon, vaikka onhan niitä vikojakin ollut. Allekirjoitan myös sen että Iris on tosi rasittava kakara, mutta Dent/Cilan on yksi isoista syistä miksi sarja on hyvä :'D Ainut huono puoli hänessä on se, että hänen mukana tulee se tyhmä rival-akka..
    BW2 taas on mulla vähän jäissä, sillä se ei ole iskenyt kovin. Vanhojen hahmojen vierailu oli ihan jees, mutta tuon Meloettan häröily mukana oli jotenkin mehh, ja Iriksen Dragonite saavuttaa melkein tittelin animaation rasittavimpana Pokemonina >_<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OOOOH, kiitos, kiva että joku oikeasti tykkää :D. Ettei ole ihan tuhoon tuomittu tämä yritykseni katsoa sitä lävitse.... Hmmmmm, ehkä mäkin lämpenen Cilanille vielä. Olen kyllä samaa mieltä, että se Cilanin rival on karmiva.
      Mulle on myös jäänyt Iriksen Dragonitesta vähän negatiivinen kuva... se näyttääkin sellaisena raivopäänä aika hölmöltä...

      Poista
  9. En itse osaa sanoa mitään BW-kaudesta, mutta minua on aina häirinnyt Iriksen tukka. Se on massiivinen. Kuinka paljon shampoota sen pesemiseen kuluu ja kuinka kauan kestää harjata se aamuisin? Nuo kysymykset ovat häirinneet minua kauan aikaa. Täiden mahdollinen määrä myös hirvittää... :[

    Itse asiassa Ashin matkaaminen yksin olisi mukavaa vaihtelua koko sarjaan. Silloin hänen hahmonsa voisi kehittyä paremmin ja pokemonit myös.

    Advanced oli hyvä kausi, jota katsoin pitkän aikaa. Silloin taidettiin korostaa "Brock vedetään pois tilanteesta, jos hän rupeaa sekoilemaan liikaa"-tilannetta (oli huvittavaa nähdä May ja Max vetämässä hänen korvastaan xD). Silloin oli Aitoa ryhmähenkeä.

    BW-maraton kuulostaa tosi hyvältä idealta! Haluaisin tietää, mitä siellä tapahtuu kun missasin ekan jakson eikä kesken kehtaa alkaa katsomaan. Siitä seuraisi korkeintaan WTF-tunteita ja sekaannusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iriksen tukka on kyllä aika... yliampuva :D. Saisi olla vähän hillitympi. Ja ehkä typerin idea on se, miten Axew mukamas voi oleilla siellä sen hiton tukassa! Axew ei painakaan kuin ihan pikkaisen ja tukassahan voi ylipäätään matkustaa...

      Ooh aion laittaa ihan lyhyitä jakso kuvauksia + kommentteja, että ei niin huoliteltua versiota mitä Indigo Leaguesta :D. Mutta kai niistä jonkinlaisen kuvan saa!

      Poista

Hei taskuhirviö! Jätä kommentti, kiitos!