Newtwo - mikäs tämä nyt sitten oikein on?

No se on se Mewtwoon uusi forme! Holaa jeeeee! Kutsutaan sitä nyt kuitenkin vielä Newtwoksi.
"Kaikkein hirvein skenaario on, jos Mewtwo ystävystyessään ihmisten kanssa muuttuu ihan itse tällaiseksi hyvis-formeksi koska jee rakkaus ja jee ystävyys ja jee!"
Kirjoitin näin Newtwosta Teejiifoorumin Pokémon X ja Y-topiciin, kun koko pokémon julkaistiin. Siinä kohtaa oli vielä vähän optimistista toivoa siitä, että Newtwo olisi ollut ihan oma pokémoninsa, mutta nyt CoroCoro on vahvistanut sen uudeksi formeksi. Oh no, kaikki inhoavat ja ovat jo lopen kyllästyneitä näihin iänikuisiin formeihin.

CoroCorossa mainittiin tietysti, että tuossa tulevassa Genesect-elokuvassa "Mewtwo on herännyt ja muuttunut uuteen muotoonsa", joka kuulostaa kyllä pahasti siltä, että kauhuskenaarioni käy toteen. Mutta ei sitä koskaan tiedä ja siksi yritän paria lähestymistapaa, ja ikään kuin pelastaa tylsältä vaikuttavan formen jollain kiinnostavalla background-pohdinnalla!
Nyt toukokuussahan Mewtwo Strikes Back-leffasta julkaistaan joku remasteroitu HD-versio, joten todennäköiseltä tuntuu ainakin se, että tämä Mewtwon uusi forme ja sen rooli esimerkiksi tuossa tulevassa Genesect-elokuvassa on aika kytköksissä noihin juttuihin Mewtwo Strikes Backissä. Eli ihan taatusti saadaan taas enemmän tai vähemmän kuulla noista Mewtwon itkupotkuraivareista, kun hän ei olekaan oikea pokémon ja voi nyyhkis. Tämä katkeruus on siis anime-Mewtwolle tyypillistä. Peleissä Mewtwosta tuli luonteeltaan vain mahdoton ja julma ikään kuin sivutuotteena sille, kun keskityttiin sen voimakkuuden parantamiseen.

Kuten Teejiifoorumille kirjoitin, niin se kamalin mahdollinen vaihtoehto on se, että Mewtwo muuttuu tällaiseksi hyvis-formeksi, kun se saa ystäviä ja elämä on sittenkin niin pirun ihanaa ja se muuttuu vieläkin ihanammaksi, koska Mewtwo kokeekin olevansakin ihan oikea pokémon nyt, kun se saa tuollaisen niin sanotusti luonnollisen formen!

Mutta sitten toisaalta aloin pohtia, miten nuo Genesectit oikein voisivat istua tuohon elokuvaan ja mikä oikeastaan on tuo Newtwon ja Genesectin välinen rooli. Nythän traileri antaa aika tiukasti sellaisen kuvan, että joukko Genesectejä vähän riehuu scifi-kaupungissa ja Mewtwo tulee ja pelastaa päivän. Mutta Pokémon-elokuvien trailerit ovat aina olleet enemmän tai vähemmän... ei nyt harhaanjohtavia, mutta ei ehkä kumminkaan niin suoraviivaisia mitä kuvitella. Jotenkin siis loppujen lopuksi minun on hiukan hankala kuvitella, että elokuva menisi juuri kuten traileri tuollaisenaan uumoilee. Ehkä meillä on siis toivoa siitä, että tuo uusi forme ei olisikaan mikään ihan lässyily-ystävyys-forme?

Jos saan nyt spekuloida ihan villisti tuota Genesect-elokuvaa, niin mitäpäs jos olisinkin niin, että Mewtwo ikään kuin yllyttäisi Genesectit tuhoamaan kaupunkia ja hyökkäämään ihmisiä vastaan? Mewtwo potee edelleen armotonta katkeruusangstia ja ei siedä sitä, että Genesectit ovat joutuneet myös ihmisten vallan alle... Monethan uumoilevat sitä, että Mewtwo perustuu löyhästi kanssa Earthbound-sarjan Giygasiin, joka on sarjassa siis hirmuinen pahis ja muutenkin ihan kammottava (monella alkuaikojen Pokémon-tekijällähän oli Earthbound-tausta). Giygas ei kuitenkaan petä omia kasvattejaan, joten tässä voisi olla ehkä jotain samoja viboja Ashin ja kumppaneiden suuntaan, koska Mewtwo ryntää puolustamaan heitä trailerissa. Ehkeivät Mewtwon yllyttämät Genesectit oikein osaa tehdä sitten eroa ihmisten välille niin hyvin kuin Mewtwo ja tämän kautta hän huomaa tehneensä virheen tms? Jotain spesiaalia kuvittelisi myös siinä shiny-Genesectissä olevan. Ehkä se ei olisi niin katkeroitunut kuin kaikki muut? Who knows. Tuo Giygas-homma tosin voisi tukea tuollaista hyvisformea vähän liiankin hyvin, sillä kuten tuolla linkkaamassani wikissäkin sanotaan, niin Giygasia ei voi voittaa puhtaalla voimalla vaan sille täytyy laulaa tuutulaulu täysin rinnoin. Kuulostaa aika ystävyys-jeejee-meiningiltä eikös juu.

Toisaalta, mun mielestä tuo official artwork ei kyllä kauheasti anna viitteitä mistään kovin ystävällisestä pokémonista. Onhan toi tollanen vähän chibi, mutta ei se mikään ihan ystävällisen näköinen varsinaisesti ole.

Anyway, unohdetaan nyt spekulaatio ja teoria, koska nyt kerron mitä mieltä oon noin yleisesti tosta. Newtwo näyttää ihan hirveältä, eeeww. Mulla ei periaatteessa ole formea vastaan mitään, mitä nyt olen siihen legujen formeiluun hiukan kyllästynyt, mutta tuo on vaan niin... hnghh. Juuri tuollainen ihme chibi-vauvamainen, liian jotenkin pelkistetty ja taas tuo valtava pää. Mewtwon originaali design on vaan paljon jännittävämpi, mielikuvituksellisempi ja aseinteekkaampi. Mewtwo oikein huokuu sitä jotain, tuo on niin kliininen ja plääh. Toisaalta myös formeksi tämä Newtwo on musta vähän liian erilainen, niin että se ei ole säilyttänyt tarpeeksi sellaisia tiettyjä piirteitä Mewtwosta kuten Mewtwoon solakkaa vartalonmallia, raajoja ja Mewtwon "alienmaisuutta". Myös värit ovat jotenkin niin erit: silmät ja tuo violetin sävy ja kaikki. Vähän laiskan tuntuinen paketti.



Mutta onneksi Newtwosta löytyy kuitenkin huumoria! Tähän kuvaan törmäsin tumblrissa ihan heti miten kun koko pokémon julkistettiin ja onhan toi vähän totta :D. Newtwo the opiskelijapokémon. Kuva ei ole minun, mutta en myöskään aio ottaa selvää kuka sen on alunperin tehnyt. Saisi porukat oppia laittaa tekijän nimen kuviinsa, niin olisi helppo linkata aina tekijä... Tosin se nyt tuskin on niin tärkeää tässä tapauksessa :D.


Lisäksi mun ei ihan toden totta pitänyt missään nimessä laittaa tätä tänne, mutta hups, jotenkin se kumminkin lipsahti. Nimittäin en vaan kerta kaikkiaan pääse siitä mihinkään, että nää Newtwon jalat näyttää mun silmään todella häiritsevän härskeiltä. Thank god, taisin lukea netissä jonkun toisen olevan samaa mieltä, joten en joudu häpeämään yksin.

Anyway, puhetta kehiin kaikki ♥!


Living in the Moving Forestin 23-vuotias ylläpitäjä, jolla on aina liikaa hommaa ja liian vähän kahvia.

Next PostUudempi teksti Previous PostVanhempi viesti Etusivu

6 kommenttia:

  1. Itse jo jotenkin siedän tän Newtwon ulkönäön, mitä nyt raiskasit tuolla jalkajutulla (nöyyyyy). Eniten kuitenkin häiritsee toi hännättömyys.

    Ja ihan turha kommentti liittyen Eathboundiin, muistan pikkulikkana kattoneen kun pikkusiskoni pelasi kyseistä peliä (tosin tietokoneella) ja mulla alko aina silmistä valumaan vettä, ku joku ihmeörkki päästi semmosen tyhmän äänen (joku limakasa, jolle piti sitä hunaja antaa). Mutta muuten upea peli! Musiikit rules o/
    (oli pakko ettiä tuo otus eli kyseessä Master Belch).

    ...pakko pelata joskus tuo peli loppuun...

    VastaaPoista
  2. Hahaha! En ole itse kiinnittänyt huomiota siihen miten härskeiltä noi jalat oikeesti näyttää, mutta nyt kiitos sun, en voi enää olla näkemättä niitä härskeinä! :D

    Toisaalta tuo piristi kummasti mun näkemystäni tähän pokemoniin, koska nyt näen sen lähinnä huvittavana, kun taas ennen oikein sattu silmiin kun sitä katsoi. Koska se on minusta vaan niin kaamean ruma! :P

    Mielenkiintoista juttua sulla taas kerran Avri, ja olen hyvin samaa mieltä sun kanssa näistä formeista. EI kiitos!

    VastaaPoista
  3. En voi ottaa tätä pokemonia enää mitenkään tosissani. :D Ensinäkin tuo pullonkorkin-avaaja naurattaa mua ihan hirveästi. Lisäksi oon aina nähnyt ton sen ihmeen niskasta tulevan hännän(?) sellasena pitkänä pipona, tai sitten tonttulakkina. Ja nyt vielä noi jalat näyttää munkin silmissä tosi härskeiltä, vaikken ennen edes kiinnittyänyt siihen mitään huomiota.

    Toisin sanoen, tämän pokemonin näkeminen ainoastaan naurattaa, eikä suinkaan hyvällä tavalla, vaan sillä lailla pilkkanauruna. :P Voi Mewtwo, nyt olet vajonnut alas. Vaikka ennen arvostin sua suuresti, niin nyt en voi ottaa enää koko pokemonia yhtään tosissani!

    VastaaPoista
  4. Kyllähän tuo melko oudolta näyttää vielä, vaan on siihen aika hyvin tottunutkin! Vaikka tuollainen "rakkaus voittaa"-skenaario onkin vähän lässynlää, niin kaipa mä voisin elää sen kanssa. Ja paljonhan se riippuu siitä, miten animessa/peleissä tää homma esitetään. Olen lukenut kauhukseni juttuja, että tulevassa leffassa ei käsiteltäisi Mewtwon menneisyyttä oikein, ihan vain jotta uuden sukupolven Poké-fanit saisivat vähän juonen päästä kiinni. Toivotaan, että asia handlataan kaikin puolin oikein, ja saadaan yhdistettyä Mewtwon karu menneisyys nykyaikaan ja tähän uuteen formeen jotenkin kätevästi. Surkeinta tietysti olisi, jos asiaa ei edes selitettäisi mitenkään.

    Olisi kyllä aika mielenkiintoista nähdä Mewtwo taas leffan pahiksena, ja että nuo Genesectit olisivatkin loppujen lopuksi hyviä. Toisaalta taas haluaisin Mewtwon tarinan jo jonkinlaiseen päätökseen, ettei tulevaisuudessa nähdä vielä tuhatta ja sataa uutta formea sille. Ja siis Pokémonin tapaan sen on pakko olla joku happy ending, tietysti.

    Pullonavauskuva on superhauska:D Ja nuo jalat... can't be unseen.

    VastaaPoista
  5. Tänään tuli uusin traileri ja Toi sun skenaario onnellisesta jutusta voi hyvinkin pitää paikkaansa. Tossa Trailerissa mewTwo vaan lentää paikalle kun Ash ja kummpanit ovat vaarassa ja Muuntautuu uuteen muotoon. Aika moni Mewtwo fani on ollut Vihainen tänään. Jos siis lukee vaikka Yuotube tai FB viestejä. Se mikä on kanssa puhuttanut on se että MewTwolla on NAISEN ääni Trailerissa. Ne on siis yht-äkkiä vaihtaneet mewtwolle naisen äänen.

    Mitä mieltä mä itse sitten olen tosta uudesta MewTwosta..En pidä, en pidä ollenkaan. MewTwo on mun lempi pokemon koskaan. Ja sitten ne teki tämän. Sen olisin vielä kestänyt että tämä olisi ollut joku uusi pokemon. Ehkä mä vielä joskus hyväksyn ton uuden muodon, tais istten en.

    VastaaPoista
  6. Tätä spekulointia... En usko Mewtwon olevan pahis uues elokuvas. Pokemon-leffoista on kyllä kadonnut se into multa. Trailerit vielä kiinnostavat,mutta sitten usein leffat jää laihoiksi. Miksei ne tee animea Pokemon Adventuresta?

    VastaaPoista

Hei taskuhirviö! Jätä kommentti, kiitos!