Yveltal ja Xerneas

No niin, siihen meni mitä... no aika monta päivää, että sain tämän kirjoituksen valmiiksi ja kaivettua kaikki mytologiaa sivuavat tietokirjat esille. Koska mitä tulee mytologiaan ja muinaisiin uskomuksiin, niin meikä unohtaa kyllä internetin heti ja tartun kirjoihin! Löytyy nimittäin kaikki informaatio paljon paremmin.

Pitkä teksti, hehe!


Yveltal ja Xerneas, näistähän ei ole infoa vielä paljon mitään julkaistuna. Pokemon.com tosin julkaisi tuossa muutamia päiviä sitten kyseisten pokémonien strategiset mitat. Yveltal on kunnioitettavat lähes 6 metriä pitkä ja 200 kiloa painava, kun taas Xerneas on kolmemetrinen ja painoltaan 215 kiloa. Koska infoahan nyt ei ole nimiä ja ulkonäköä lukuunottamatta paljon yhtään, niin mitään ihan vedenpitävää juttua nyt ei voi näistä suoltaa ulos. Kun katselin läpi foorumeita ja kaiken näköisiä blogeja, niin kumminkin aika yhteneväiset spekulaatiot näistä kahdesta on. Suurin osa tuntuu uskovan kyseisten pokémonien perustuvan Yggdrasiliin.

Yggdrasil on osa skandinaavista mytologiaa ja tarkoittaa siellä maailmanpuuta. Maailmanpuita esiintyy kyllä ihan kaikissa uskomuksissa, esimerkiksi Kalevalassa puhutaan Iso tammesta (nimimerkillä Kalevalan useaan kertaan oikeasti jopa lukenut), Mayoilla on omansa jne. Eddaa olen sitäkin jopa hiukan lukenut, mutta en kyllä läheskään niin että voisin sanoa olevani mikään suuri asiantuntija - kyseessä on siis muinaisskandinaavisen mytologian tärkeimpiä kirjallisia teoksia, kuten Kalevala on suomalaisessa mytologiassa.

Yggdrasil kasvaa maailmankaikkeuden keskuksessa ja yhdistää akselin tavoin yhdeksän eri maailman osaa, johon mytologian mukaan maailmankaikkeus jakautuu. Yhdeksän osan pääkategoriat ovat aivan ylimpänä sijaitseva Asgård - jumalten valtakunta, keskimmäisenä on kuolevaisten valtakunta Midgård ja arvatenkin alimmaisena Yggrasilin juuristossa sijaitsee kuolleiden valtakunta Helheim. Oikeasti maailmoja on sitten tietysti vielä paljon lisää, mutta tuossa ne pääkategoriat.

Yggdrasil-puun huipulla oksistossa, jumalten valtakunnan Asgårdissa, istuu kotka, jonka silmien välissä taas istuu haukka. Kotkan sanotaan näkevän silmillään kaikkien Yggdrasilin yhdeksän maailman sielut. Yveltal on kotka ja sillä on siniset, ontot silmät. Ehkei se näe varsinaisesti niillä eteensä, vaan pystyy näkemään vain muiden olentojen sielut?

Kuolevaisten maailmassa, Midgårdissa, asustaa neljä peuraa, joiden sarvet omaavat saman muodon kuin Yggdrasil-puun oksisto. Lisäksi jokaisen peuran sarvessa on jalokivi, jonka väri kaikilla neljällä on eri. Xerneasin sarvethan muistuttavat hiukan puun oksistoa ja lisäksi noissa sarvissa on noita kirkkaita kauniita värejä, jotka matchaavat Midgårdin neljän peuran jalokiviin. Lisäksi Yggdrasil-puussa jumalten valtakunnan ja kuolevaisten valtakunnan yhdistää sateenkaari-silta, johon voi olla jonkin näköinen viittaus noissa Xerneasin sateenkaaren väreissä loistavissa sarvissa.

Toistaiseksi aika lame, eikös? Ehkä suurin syy, miksi tähän Yggdrasil-teoriaan uskotaan nyt niin sokeasti, on Pokémon Y:n ja X:n tulevaisuuden kolmas peliversio, jonka kaikki tietysti olettavat olevan nimeltään se Pokémon Z. Z-kirjaimen malliseksi pokémoniksi tulee heti mieleen joku käärme-tyyppinen kaveri, ja Yggdrasil-tarustostahan sellainen sitten sopivasti löytyy. Yggdrasilin juuristossa, kuolleiden valtakunnassa, luikertlee puun juuria alati järsivä käärmemäinen lohikäärme Nidhogg.


Mutta arvatkaa mitä?! Mä en ole noiden perusteluiden pohjalta pätkän vertaa vakuuttunut siitä, että nämä kaksi oikeasti perustuisivat Yggdrasil-taruun! Kaikki muut nettisivustot ja foorumit ja muut ovat jättäneet teorioinnin ja spekuloinnin tähän. Tyytyneet siihen, että kun Yggdrasilista löytyy joku random-kotka, pari peuraa ja käärme, niin se on sitten siinä. NO MINÄ EN TYYDY TÄHÄN. Koska näin löyhillä perusteilla Yveltal ja Xerneas sopisivat oikeastaan ihan jokaiseen tarustoon ja mytologiaan :D.

Yggdrasil-teoriassa mua häiritsee todella monet jutut ja seuraavaksi esittelen ehkä sen kaikkein häiritsevimmän. Jos Yveltal olisi perustunut tosiaan tuohon kotkaan tuolla jumalten valtakunnassa, niin eikö se nyt kuulosta jo paljon badassimmalta, mahtipontisemmalta ja upeammalta kuin Xerneas, joka olisi perustunut johonkin pariin peuraan kuolevaisten maailmassa? Etenkin, kun nuo kuolevaisten maailman neljä peuraa ovat nimenomaan tarustossa tavallaan tuhoeläimiä :D. Ne nakertavat Yggdrasilin lehtiä jatkuvasti ja sitten kun vielä kuolleiden valtakunnassa tuo Nidhogg jyrsii kyseisen puun juuria, Yggdrasil saa aina taistella elossa pysymisestä (ja koska kyseessä on elämän puu, niin se totta kai pysyy lopulta aina elossa). Yleensä Pokémon-pelien versiolegendaariset ovat olleet nätisti hyvin vastakohtaisia ja tasavertaisia, kuten vaikkapa just viime generaation Reshiram ja Zekrom. Onhan tässäkin tietty jumalat ja kuolevaiset vastapareina, mutta ne ovat kyllä tosi kaukana tasavertaisuudesta. Näiden mielikuvien perusteella Xerneas vaipuu aika kauas Yveltalin mahtipontisuudesta.


Tosta edellä mainitusta syystä aloin sitten toden teolla penkoa asiaa, koska kukaan muu ei ole oikein kiinnittänyt tohon noiden legendaaristen epätasapainoon liiaksi huomiota. Aloin oikeastaan tutkia vähän tarkemmin tuota jumalten valtakuntaa Asgårdia ja sen jumalia. Skandinaavisessa mytologiassa on tunnetaan kaksi eri jumalsukua, toista sukua kutsutaan aasoiksi ja toista vaaneiksi. Aasojen suurin jehu ja koko suvun isä tunnetaan nimeltä Odin, joka on sodan ja myös viisauden jumala. Kotka on myös Odinin symboli, joten ehkä Yveltal voisi sitten olla perustunut vielä tarkemmin ottaen Odinin? Onhan tuo Yveltalkin tollanen aika hurjan ja jopa hiukan raakalaisen näköinen lintu, joten sikäli tuo sodanjumala voisi sopia ihan hyvin.

Vaanien suvun jumalista on sen sijaan paljon vähemmän infoa ja materiaaleja kuin aasoista, mutta heidät tunnetaan hedelmällisyyden, rakkauden ja kauneuden jumalina. Eikös tällainen spekulaatio sopisi jo Xerneasillekin? Trailerissa kyseinen pokémon seisoi niin ylväänä ja kauniina valtaisan puun edessä, jolloin siitä välittyi heti sellainen todella lämmin ja luonnonmukainen mielikuva. Jos Yveltal ja Xerneas perustuisivatkin jumalien ja kuolevaisten sijaan ehkä hiukan enemmän näiden aasojen ja vaanien puolelle, niin silloinhan ne olisivat hiukan enemmän tasapainossa keskenään: kummatkin jumalsuvun edustajia. Pohdin sitten sitä, miksi Xerneasin ulkonäöksi valittiin toi hieman tuholaiseläimen maineessa oleva peura (sillä Yggdrasil-puussa asuu monen monia muitakin jumalia), mutta tulin sitten vaan siihen lopputulokseen, että ehkä tuo peura valittiin juuri tuon X-mallin käytännöllisen toteuttamisen takia. Eihän näitä tarustoja koskaan Pokémoniin ole niin pilkuntarkasti sovellettu, joten ehkä Xerneasin esikuvaksi sitten otettiin tarustossa hyvin tunnetut neljä peuraa.


No sitten mysteeriksi vaan tämän Yggdrasil-homman jälkeen jää se, että miten ihmeessä tämä Y- ja X-teema nyt oikeasti näkyy itse peleissä ja miten kummassa se liittyy näihin kahteen legendaariseen? Japskilogossahan näkyy tuo DNA-pätkä, joka herättää kyllä kiinnostuksen... Miksiköhän sitä ei ole ujutettu jonnekin kansainvälisiin logoihin? Tuota DNA-juttua en osaa lähteä kauhean hyvin kyllä spekuloimaan sen enempää, kosk en jotenkin osaa luoda sen kohdalla mitään järkevää yhteyttä Yveltalin ja Xerneaksen välille.
Tuon DNA-spekulaation lisäksi Y- ja X-teema voisivat viitata koordinaatistoon, jota tukee myös sitten se ajatus, että kolmannen peliversio nimi olisi Pokémon Z, jolloin koordinaatisto laajentuisi kolmiuloitteiseksi. Tähän koordinaatisto-ajatukseen onkin sitten helpompi sijoittaa nämä Yggdrasil-tarun mukaiset spekulaatiot: Yveltal lentää Y-akselilla ja on niin sanotusti pituus/korkeus-akselin hallitsija, Xerneas taas elää pelkästään X-akselilla eli leveyspiirillä. Jos kolmannen version legendaarinen olisi tuon Yggdrasil-teeman mukaisesti se käärme/lohikäärme, se voisi elää vaikkapa maaperän syvyyksissä ja näin hallita Z-akselia.

Jos nämä nyt perustuvat Yggdrasiliin, niin ei voi kuin tuntea ihan pikkuista pettymystä siitä, kuinka lähellä Pokémonissa käytiin suomalaisen mytologian sivuamista :D!!! Ehkä ne vielä tuo Sammon taonnan Pokémoniin, hahaha. Olisiko muuten vähän hienoa. Mutta ei kai tässä auta kuin tutkia lisää Yveltalia ja Xerneasia... Koska aion vielä tutkia läpi suurennuslasin kanssa kelttitarustoja, koska näistä kahdesta löytyy myös tosi paljon niihin sopivia yhtäläisyyksiä. Jotenkin en niin hirveästi tykkää tästä Yggdrasil-teoriasta, joten koetan spekuloida vielä jotain muuta!

Unohdinkohan nyt jotain, hmmm... Eiku joo, blogiteksteistä voi nyt tykätä tekstin alareunassa, kun joku sitä toivoi hahaha :D. Olin vielä liian epävarma lisätäkseni sinne myös vaihtoehdon "en tykkää ihan kakka blogi" :D.


Living in the Moving Forestin 23-vuotias ylläpitäjä, jolla on aina liikaa hommaa ja liian vähän kahvia.

Next PostUudempi teksti Previous PostVanhempi viesti Etusivu

21 kommenttia:

  1. Olipas mielenkiintoista (ja vaikeaa :o) asiaa! Tykkään enemmän Xerneaksesta, kun toi toinen näyttää siltä kuin se voisi hyökätä jonkun pikkupopen kimppuun :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiva jos tykkäsit :D. Ja aaww, ei kai Yveltal sentään sellaista menisi tekemään :(.

      Poista
  2. Vau! Hienoa tekstiä sait näistä kahdesta kirjotettua! Ja opin aika paljon muinaisista mytologioistakin kaupan päällisiksi! ^^

    Omasta mielestäni tuo Y ja X koordinaatio-ajatus sopii jotenkin näihin paremmin, kuin juuri tuo tarina tuosta puusta ja noista yhdeksästä maailmasta sun muusta. Tietty ainakin nuo sarvien oksamaisuus ja timanttimaisuus sun muu täsmää, mutta en itekään pidä tosta spekulaatiosta niin paljon. :D

    Enemmän ajattelin itekin että ne liittyisi jotenkin näihin koordinaatioihin. Samoin kuin ajattelen että nämä koordinaatiot liittyy jotenkin siihen, että peli on ehkä Ranskassa...? No, emt vaikea vielä on mitään sanoa tai miettiä.

    Yritin muuten tutkailla tämän sun viestisi ansiosta Ranskan ja Pariisin + Eiffel-tornin koordinaatteja, jos ne vaikka täsmäisivät yllättäen näihin legujen painoon ja pituuteen, mutta eivätpä täsmänneet! Villit spkulaatiot mullakin täällä, että oltaisiin piilotettu noiden kokoihin yllättäen tulevien pelien sijainnit oikeassa maailmankartassa, mutta aika kaukaa haettuahan se oli. :P

    Hieno teksti ja ai että jos pokemoniin vedettäiskin yllättäen Suomen Sampo mukaan niin se vasta olisi kunnia XD Pidän muuten Yveltalista enemmän, koska tuo peura on jollain tavalla liian nähty pokemonissa. Se näyttää kun Sawsbuck ja Arceus olisi väkisin yhdistetty, ja lisätty nuo timanttisarvet. Plöööh, en tykää yhtään :/ Muutenkin ärsyttää että nykyään noita leguja on ihan ylimonta ja yksikän niistä ei ainakaan mua juurikaan miellytä ulkonäöltään. Viimeiset kunnon legendaariset oli musta jossain kolmosgenessä.. Ellei kauempana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, kiitos! Hyvä että jotain uutta infoakin tuli, en oo kaikkista parhaiten perillä just skandinaavisesta mytologiasta, mutta ilmeisesti ihan tarpeeksi hyvin :D.

      Jeps, muakin joku mättää tässä maailmanpuu-teoriassa. Toisaalta en kyllä sitten oikeen keksi, et miten toi koordinaatisto-jutun saisi yhdistettyä noihin legendaarisiin kunnolla. Hmmmh. Täytyy tutkia vielä asiaa tarkemmin 8).

      Ooh, toi olikin hyvä idea tutkia noita, vaikkeivat ne sitten täsmänneetkään :D. Olisi ollut aika upeaa, jos olisivat piilottaneet sijainteja noihin legujen mittoihin:D! Hyvä ajatus kumminkin!

      Mäkin alan ehkä nykyään kallistumaan enemmän Yveltalin puolelle... vaikka aluksi olin ihan ehdottomasti Xerneaksin kannalla :D. Toi on kyllä niin totta, että leguja on jo vaikka kuinka monessa genessä ollut ihan liikaa, hnnngh. Nykyisetkin legut olisivat huomattavasti kiinnostavampia, jos noita ei olisi niin paljon jo :(.

      Poista
  3. Mä en tule koskaan tajuamaan miten tuo peura näyttää muka X-kirjaimelta! Musta noi molemmat on selvä Y! Mutta hieno ja mielenkiintoinen teksti :) Ite en osaa yhtään sanoa, mihin nämä kaksi perustuu. Oon kuullut huhuja jossain foorumeilla ja serebii.netissä luki, että Yveltal saattaa perustua Wyverniin, mutta ei se musta kyllä sellaiselta näytä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä hiukan hassua, että tuo Xerneasin virallinen artwork on piirretty noin epä-Xmäiseksi. Se X-ideahan siinä on sellainen, että jos katsoo Xerneasia edestä päin ja sen jalat harittavat sivuille, niin sitten se muodostaa X:n sarvien ja jalkojen kautta. Mutta ei se tuolla lailla miltään X:ltä näytäkään, kun sen jalat on tollee tikkusuorina...

      Poista
  4. Isoin ongelma minulla tässä internetiä kiertävässä Yggdrassil -teoriaa kohtaan on se, että tämä X ja Y -maailma sijoittuu käsittääkseni enimmäkseen keski- ja etelä-Eurooppaan ja vaikka useassa tarustossa ja uskomuksessa on omat versionsa maailmanpuusta, se on silti enimmäkseen ruotsalaista ja norjalaista tarustoa sivuavia. En myöskään niele juurikaan muita pohjoismaiseen mytologiaan yhdistämistä, koska juuri mikään tähän mennessä nähdystä materiaalista ei viittaa kylmään pohjolaan.

    Itse olen enemmän sitä mieltä että molemmat legendaariset perustuvat keski-Eurooppalaiseen mytologiaan ja kreikkalaiseen lintuun, Cernunnokseen ja Keryneian kauriiseen näin Xerneasin osalta ja Quetzalcoatliin Yveltalin puolesta

    Cernunnos on kelttien (jotka asuttivat lähinnä keski-Eurooppaa ja brittein saaria) hedelmällisyyden ja eläinten Jumala.

    Quetzalcoatl on mesoamerikkalaisen mytologian jumalolento ja vaikka juuri sanoin että näiden yhdistäminen pohjois-Euroopan mytologiaan on kaukaahaettua ja luulisi että amerikkaan siirtyminen olisi vieläkin epäloogisempaa, niin yhdennäköisyys ja Pokémonin oma nimi ovat liian lähekkäin, että tämän voisi sivuuttaa.

    Mitä näiden ulkonäköihin tulee niin minust nämä legendaariset oikeasti näyttävät pokémoneilta, toisin kuin yksikään legenda sitten RSE:n. Kun muistellaan alkuperäisiä ei-Mewtwo ja Mew-legendaarisia, niin ne olivat kaikki elementaalilintuja ja nämä kaksi tässä tuovat ainakin itselleni todella samanlaisia viboja kuin mitä Articuno, Zapdos ja Moltres toivat. Minust molemmat ovat varsin toimivia ja nyt vain odottelen tietoa siitä että päätyykö Xerneas ja Yveltal suoraan ubereihin koska joko älyttömät abilityt tai statsit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mitä tuohon koordinaatio ja DNA-väittelyyn tulee, niin pelit perustuvat luultavasti koordinaatistoon ennemmin kuin kromosomeihin, lähinnä siksi koska peli on ensimmäinen 3DS:lla ja se halutaan tuoda esiin pelien nimessä, ja näinollen käytetään 3D:n pituutta, leveyttä ja syvyyttä kuvaamaan näitä uusia pelejä ja tästä kolmikosta vain Z puuttuu.

      Kromosomiväite on kuitenkin ihan looginen, mutta en vain näe mitään järkevää nimeä kolmannelle peliversiolle, mikäli homma näin on.

      Poista
    2. Musta toi ei taas ole oikeastaan ongelma. Sijoittuihan Unovakin Amerikkaan ja silti Reshiram ja Zekrom perustuivat tosi pilkuntarkasti taolaisuuteen ja yiniin ja yaniin, jotka ovat niin kaukana jenkkimytologiasta kuin vain voi olla. Ei vitosgenessäkään tainnut olla mitään kunnon intiaanijumalia, sääli... Eli eipä nuo maantieteelliset rajat tunnu vaikuttavan Pokémoniin mitenkään.

      Mäkin ajattelin aluksi Cernunnosia, ja oisin ollut tosi innoissani, jos kelttimytologia olisi osana Y/X:ää, koska se on mytologioista ehdottomasti mulle tutuin. Mut toisaalta mä en enää oikein usko siihenkään, että nämä "pari-legut" olisivat eri mytologioista. Viime generaatioissa on yhä enemmän tehty noista maskottileguista tollasia pareja, joten ne varmaan vie sitä vaan koko ajan eteenpäin.

      Mä vähän toivoisin, että GameFreak luopuisi suosiolla jo siitä kolmannesta versiosta, mutta tosi epätodennäköistähän se on... Ton kolmannen peliversion nimi olisi kyllä vähän hämärä, toisaalta musta Z tuntuu sille ihan liian loogiselta ja tylsältä ratkaisulta, mutta tiedä sitten. Se se varmaan kumminkin on :D. Ja toi Z-nimi voisi kyllä jollain tapaa jatkua vielä tuosta kromosomiteemasta huolimatta, kun YX-kromosomijako on vaan yksi sukupuolijakauma, jotkut eläinlajithan noudattaa ZW-sukupuolimääritystä.

      Tai ehkä kolmannen peliversion nimeksi tuleekin Pokémon Å !

      Poista
  5. Villiä spekulointia! Hieno teksti, oli tosi mielenkiintoista lukea. Olen törmännyt siellä sun täällä vaikka mihin teorioihin, mutta on jotenkin vaikeaa löytää niistä sitä, mikä tuntuisi "oikealta" mun silmissä. Tuo Yggdrasil-homma sopisi kyllä aika passelisti kaikkeen, ja lisäksi se on mulle aika tuttu, koska Islannin puolella kävin kokonaisen kurssien liittyen Islannin (ja Skandinavian) muinaisuskoon. Mutta en mä tiedä, en aikasemmin hoksannut noissa logoissa noita kuvajaisia, ja lisäksi mulla tulee X, Y ja Z -asetelmasta mieleen vaan koordinaatisto (ja tosiaan se kolmiulotteisuus, 3D ja 3DS). Ehkäpä näitä kaikkia seikkoja ja teorioita on sekoitettu toisiinsa?

    Hauskintahan olisi se, ettei kyseisissä Pokémoneissa tai peleissä ole sen kummemmin mietitty taustoja tai tarinoita: ne on vaan sattumalta tehty tuollaisiksi ja silti niistä keksitään hulluimmat spekulaatiot:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitos! Ja mulla on ihan sama homma, joku näissä kaikissa teorioissa hiukan mättää. Kaikista spekuloinneista puuttuu aina jotain... ihan on ikävä Reshiramia ja Zekromia, joita oli niin helppo tulkita :D. Oooh, nyt mua ihan hävettää, jos täällä on joku tollanen asiantuntija lukemassa tota mun tekstiä, kun tietoni skandinaavian muinaisuskosta on niin heppoista :D. Wow, varmaan ihan jännittävä kurssi se! Harmittaa, kun en aikanani ihan liikoja millekään Kalevalalle tai vastaaville hetkauttanut korviani (no ehkä se olisi ollutkin aika maailmaa mullistavaa, jos joku ala/ylä-aste ikäinen olisi ollut oikeinkin innoissaan Kalevalasta...). Sentään voin ylpeänä sanoa, että olen lukenut sen :D.

      Toi olisi kaikkein mahtavinta. Ehkä Masuda ja kumppanit nauraa räkättää jostain norsunluutornistaan, kun fanit veistelee mitä ihmeellisempiä teorioita, vaikka suunnittelijat ovatkin oikeesti piirtäneet randomisti nää kaikki 6. genen pokét muutaman saken maistelukierroksen jälkeen.

      Poista
  6. Tosi jänniä spekulaatioita, itse en mistään jumaltarustoista tiedä juuri mitään niin paha mennä sanomaan juuta tai jaata :D
    Tuosta DNA-jutusta olen kuullut minäkin, ja tuli mieleen tämä havainnollistava kuva -> http://pokejungle.net/wp-content/uploads/2013/01/tumblr_mgdb3g7oE51qflbuvo1_1280.jpg tosin tuo sitten aiheutti sen että näen Yveltalin nyt lentävänä verisuonena ja se todella aiheuttaa kylmänväreitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo DNA-spekulaatio on muuten aika pätevän näköinen! Kiitos linkistä! Se sentään sopisi hyvin noiden pelien logojen DNA-rihman kanssa ja sitoisi senkin mukaan leguihin, kun minkään mytologian kautta sitä on aika hankala tehdä...

      Poista
  7. Tulee tällaisista teksteistä aina mielikuva Indiana-Avrista jossain suuressa kynttilöin valaistussa kammiossa, pölyisen kirjakasan keskellä tutkimassa maailman salaisuuksia :D

    Maailmassa on niin paljon samankaltaisia mytologioita että itselleni on vähän vaikea tulkita mihin nämä perustuvat, jos nyt yleensä perustuvat mytologiaan, vaan vain sivuavat niitä. Ja voihan näissä olla yhdisteltynä useitakin samankaltaisia myyttejä. Ei kai auta kuin odotella lisää tietoa.

    Olen pitkästä aikaa tyytyväinen leguihin. Neljännen ja viidennen genen legendaariset ovat olleet jotenkin "epäpokemonmaisia". Toivottavasti näitä ei tyle X:ään ja Y:hyn enempä ainakaan paljon, sillä en tykkää että pokedeksistä puolet on aina jotain legendaarisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo mielikuvahan vastaa tietysti todellisuutta ;)! Täytyy ehkä joskus lavastaa tuollainen ympäristö itelle, ennen alkaa kirjoittaa tällaisia, niin ehkä sitä saisi oikein kunnon inspiraatiota siitäkin... Totta kai oon tänkin tekstin kirjoittanut pergamentille sulkakynällä, jotenkin kummasti se on siirtynyt nettiin...

      Toi on kyllä totta. Ihan joka mytologiasta löytyy joku mytologinen lintu, peura, käärme ja vaikka mitä. Se on kyllä tosi hankalaa löytää sitten niitä yksityiskohtia, joilla onnistua perustelemaan näiden perustumista johonkin tiettyyn mytologiaan. Reshiram ja Zekrom olivat niin helppoja... Ja kyllä Yveltal ja Xerneaskin varmaan pelien myötä selkenevät.

      Todellakin, alkaa tuo termi "legendaarinen" hiukan menettää merkitystään... Mitä vähemmän, niin sitä parempi.

      Poista
  8. Olipas taas tosi mielenkiintoista juttua! :D Ja ihan totta: kirjoista löytyy oikeesti joskus tietoa enemmän kuin internetistä ;)

    Jotenkin ite uskon just että noi X ja Y tarkottaa koordinatiston viivoja ja tuo Z tosiaan sitten tuota kolmiulotteisuutta, vähän niinkuin piilovitsinä Nintendolta, kun laittavat tän uusimman pelin kerran kolmiulotteiseksi. :D

    En ole edes ennen huomannut tota DNA:ta noissa logoissa kunnes nyt kun mainitsit ne! Silti oon jotenkin aina ajatellut, että ihan kuin noi mustat viivat noissa Yveltan käsissä ja hännässä olisi jotain hermostoa. Saa nähdä mihin nämä poksut oikeen perustuu, vielä ei voi kun arvailla. Ja sähän onnistuit siinä todella hienosti. Niin upea teksti taas kerran :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hee, kiitos! Ja täytyyhän sitä vähän jostain perinteistä pitää kiinni tarttumalla välillä kirjoihin, kun muuten kaikki tapahtuu aina netissä :D.

      Joo, mäkin uskon että koordinaatistoon tuossa tosiaan viitataan myös. Mutta jotenkin tuo DNA-juttukin on varmasti mukana, kun noissa logoissa on tuo DNA-rihmasto. Toisaalta kyseessähän voi olla joku tosi pienikin juttu, tyyliin että X-versiossa saattaakin olla joku tyttö-rivali ja Y:ssä sitten poika. Tai jotain muuta yhtä yhdentekevää :D. Ja hyvä jos teksti kiinnosti :)!

      Poista
  9. Olenko ainut jonka mielestä nuo Xerneasin ihme timattijutut näkyy myös pokemonin selässä? Nimittäin kun katson tota kuvaa Xerneasista, niin jos oikeen tarkkaan katson, niin näyttää että sen selässä olisi jotain värikkäitä pilkkuja tai jotain...

    Anyway, hieno teksti ja tosi mielenkiintoinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain pieniä värikkäitä pilkkujahan siellä tosiaan taitaakin näkyä... :3 Tulee ihan mieleen peura-vauva, kun sillä on sellaisia pilkkuja selässä.

      Jee, hyvä jos miellytti :))!

      Poista
  10. Kuten sanoin jo aiemmin, tykkään näistä molemmista. Varsinkin nimistä. ^^ Ja kiva pikku mytologian luento oli kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, noiden kummankin nimet ovat hienoja :). Kiva jos tykkäsit!

      Poista

Hei taskuhirviö! Jätä kommentti, kiitos!