Keldeon uusi forme ja muuta BW2:n liittyvää

Anteeksi, kun olen ollut vähän huono blogin kirjoittelija. Aloitin uudessa tajuttoman raskaassa kesätyössä ja jopa koneella istuminen on ollut iltaisin raskasta ;__;.

Jo muutamia päiviä sitten julkaistiin tieto siitä, että myös Keldeo on saanut uuden formen jo aiemmin julkaistujen Black Kyuremin ja White Kyuremin sekä Tornaduksen, Thundurusin ja Landorusin uusien formejen lisäksi. Käsi ylös, jos alkaa jo hieman haukotuttaa nämä legendaaristen ainaiset formet? Minä ainakin näkisin mieluusti jotain uutta formejen sijaan, joka tekisi uusista legendaarisista ainutlaatuisia.

Keldeon formeen sen sijaan olen tyytyväinen, vaikka yleisesti ottaen nämä formet tulevatkin vähän korvista ulos. Toisin kuin Tornaduksen, Thunduruksen ja Landoruksen hyvin irralliset formet, niin Keldeonin formessa on jopa ideaa. Kuten olen jo parilla foorumilla höpissyt, niin Keldeohan perustuu d'Artaganiin eli nuorimpaan muskettisoturiin ja tämän Keldeonin uuden formen voisi siis nähdä henkilönkehityksenä, jonka d'Artagan kokee kasvaessaan nuoresta pojanklopista oikeaksi muskettisoturiksi. Tämä uusi formehan on selkeästi sotilaallisempi kuin keskenkasvuinen aiempi Keldeo.

Muuta analyysia Keldeosta. Aika monessa paikassa olen kuullut pohdintoja siitä, mihin nuo sen päässä olevat värilliset sulat viittaavat, vaikka mielestäni viittaus on harvinaisen selvä. Vihreähän kuvastaa Virizonia, keltainen Terrakionia ja sininen sulka sitten Cobalionia. Dumasin kirjallisuudessa Athosilla, Porthosilla ja Aramisilla (joihin Terrakion, Cobalion ja Virizion perustuvat) oli äärettömän läheiset ystävyyssuhteet nuoreen d'Artaganiin, joten tuntuu hyvin luontevalta, että muskettitrio näkyy myös Keldeonin designissa. d'Artaganin tulinen luonne näkyy aika hyvin Keldeon räiskyvässä punaisessa harjassa. Erittäin onnistunut forme siis kaikin tavoin, toisin kuin monet muut mielestäni täysin perusteettomat formet (Shaymin, I'm looking at you).

Taidan kallistua muuten Black 2:n hankinnan puolelle, lähinnä tosin Black Kyuremin takia, josta tykkään huomattavasti enemmän kuin valkoisesta versiosta. Toisaalta White 2 tarjoaa kuulemma laavaluolan, joka kuulostaa todella upealta (Black 2:ssa on vastaavasti vesiluola). Lisäksi CoroCoron tarjoamat pienet kertomukset uusista Fes Missions ja Medal Systemsistä kuulostaa lupaavahkolta. Kai me saadaan peleihin läjäpäin pikkuisia sidequesteja, pliis? :D

Sellainen ilmoitus vielä loppuun, että mitä todennäköisemmin yritän välttää BW2:n tarkemmat juonipaljastukset. Että kun pelit ilmestyvät Japanissa aivan lähiaikoina, niin en varmaankaan tule tänne kirjoittelemaan pelien juonesta ja muusta sellaisesta tarkemmin lisää. Jotain yllätysmomenttia täytyy jättää itse peleille, vaikka muuten ahkerasti näitä peliuutisia olenkin seurannut. Saman tein jo aikanaan BW:n kanssa :).


Living in the Moving Forestin 23-vuotias ylläpitäjä, jolla on aina liikaa hommaa ja liian vähän kahvia.

Next PostUudempi teksti Previous PostVanhempi viesti Etusivu

8 kommenttia:

  1. Kiva formi tällä Pokémonilla on miustakin. No joo, olen kyllä samaa mieltä tuossa että formeja pukkaa jo ihan liikaa, toivottavasti se vihdoin loppuu (ainakin tältä generaatiolta). Keldeon on varsin komea. ^^

    Itse en vieläkään osaa päättää, kumman pelin hankkisin (ainakaan ensimmäiseksi, jos kerta aion hankkia vielä molemmat). Toivottavasi jaksan keksiä sitten vihdoin kun pelit ilmestyvät. ^^'

    Niin juu, sellaista vielä että sain Desuconista ostettua 3 pokkaria Pokémon Adventures-mangaa, kun sitä siellä oli kerta tarjolla paljonkin. Mitään muuta poksuaiheista en sitten napannut, mutta jotain sentään. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään tästä uudesta formesta enemmän kuin aiemmasta Keldeosta ja tuo formen background-ajatus tekee siitä loistavan. Formet alkavat tosiaan kyllästyttää...!

      Minäkin todennäköisesti hankin molemmat, kerta tuli sekä White että Black hankittua :D. White 2:n laavaluola vaikuttaa tosin aivan supermahtavalta...

      Oi, mahtavaa! Mitkä osat muuten ostit? Itsekin ostin kokoelmaan tuossa perjantaina vähän täydennystä pitkästä aikaa. BW-sarjasta on jäänyt osia uupumaan. Olen viime aikoina kohdistanut ostokset enemmänkin DVD-valikoiman puolelle.

      Poista
  2. Minä olen ihan kahdenvaiheilla tuon Keldeon kanssa, siis sekä tuo formen että sen aiemman kanssa. En oikein tiedä mitä mieltä olisin koko ponista. Tykkään kyllä tuosta muskettisoturijutusta mutta sitten taas kuitenkin.. hankala muodostaa mielipidettä, olen ihan ulkona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tämä uusi forme on parempi kuin edeltäjä ja tässä on onnistuttu hyvin, siihen nähden että tosiaan se alkuperäinen Keldeo oli mielestäni ihan kauhea :D. Ei tämä kyllä silti mikään kovin ihmeellinen tapaus ole, aika neutraalipokémon mulle! Muskettisoturi-background on vaan hyvin toteutettu!

      Poista
  3. Tuo mustekkisoturijuttu on hyvin keksitty ja aika jännä idea, mutta mua ärsyttää hirveesti että tuosta pokemonista, oli sitten formella tai ilman, tulee väkisin mieleen My Little Pony. Tuollanen ärsyttävä poni... En siis oikeen osaa sanoa pidänkö siitä vain en.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. My Little Ponylta tuo tosiaan näyttää :D. Ehkä GameFreak on koettanut kalastella poni-faneja Pokémon-faneiksi Keldeon myötä? Haha, no joo. Aika neutraali tämä ilmestys mulle on, tuskin tulen koskaan missään käyttämään tätä.

      Poista
  4. Vielä yksikin uusi forme niin räjähdän. Empä paljon enempää perusta tästä Keldeon uudesta ulkomuodosta kuin vanhastakaan, täysin yhdentekevää, mutta tarina musketööreillä on kyllä kiva. En ole jaksanut hirveästi seurailla viimeaikoina näitä paljastuksia kun pokemon innostus on vähän hukassa (edellisestä kerrasta onkin jo aika kauan).

    Todennäköisesti tulen ostaamaan ainakin ensialkuun White2:n, koska eka osa jo löytyy. Molempia tuskin tulen hankkimaan ainakaan kerralla, ehkä jonain päivänä kun olen hankkinut myös blackin, niin sitten hommaan myös black 2:n

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jees, tuo muskettien tarina on kyllä hieno. Aika monet pokémonit kohoavat arvostuksessa silmissäni, kun niillä on hieno taustatarina. Näin myös Keldeon kanssa.
      Ouuh, no onneksi Pokémon-innostus palaa aina ajan kanssa takaisin. Itsellänikin on silloin tällöin laskusuhdannetta, silloin blogiin kirjoittaminenkin jää lepsummaksi. Tosin viime aikoina huonosta bloggaustahdista huolimatta Pokémon-innostukseni on ollut joku 110% korkea :D.

      Itse olen niin hölömö, että hankin taatusti kummatkin :D. Vaikka eihän siinä juuri mitään järkeä ole. White Forest näyttää White2:ssa niin hienolta, että melkein tekisikin mieli ottaa se...

      Poista

Hei taskuhirviö! Jätä kommentti, kiitos!